Sunday, April 27, 2014

Kookoskaviaarijuustokakku

Maustetahnana kookoskaviaari tehtiin jossain internetin ohjeessa suolaista kanacurrya varten, ja oli se siinäkin hyvää. Tuoksu, joka tahnasta sellaisenaan lähti, oli melko makea, kiitos kookoksen, joten lykkäsin tahnaa seuraavan kerran juustokakkuun. Pidän kookoksesta noinniinku periaatteessa, mutta kuivatut kookoshiutaleet on ihan kaameeta tavaraa. Kuivaa jankkua ja rötälettä jää vaan suuhun pyörimään, eikä ne useinkaan viitsi edes luovuttaa makuaan. Tsägällä hiutaleista saa vähän kookoksen tuoksua, ja värjättynä koristeen, mutta dissaan oikeastaan sitäkin käyttöä.
Juustoseos sai lisää kookosta maukseen, ja koska mainittu hiutalekammo, niin makuna raikkaampi kookos ilman hituleita tulee kookoskermalla ja makusiirapilla. Kookoskerma on sellasta tököttiä, että sekin tökkii helposti liiallisesti käytettynä, joten kandee lisäillä välillä maistellen ja vuorotellen siirappia kermaa siirappia kermaa. Etenkin tällaisessa vaahtomassassa maun tasapaino on kiikkerä. Hövelillä tuulella liivatteet vois sulattaa kookosrommiin/likööriin, kuten Malibuun. Pienellä lisävaivalla sai hela hoidosta gluteenittoman, kun ensin pyöräytti kookosjauhoista keksit. Plus että moni kaupan keksi ajaisi helposti muiden makujen yli. Voi pohjan tehdä toki vapaasti mistä tahansa keksinmurusta, mutta suosittelisin jotain mietoa bulkkia, tai Wilhelmiina-keksejä tyyliin.
Maustekaviaarin mausteista voisi mainita, että makeaan käyttöön suhteessa tarvitsee vain vähän mustapippureita. Älä jätä niitä kuitenkaan kokonaan pois, pippurit on suuri osa ideaa. Kookosta ja unikonsiementä tulee suurinpiirtein yhtä paljon, ja paljon, koska ne on massan runko. Korianterinsiemeniä suolaisen kaveriksi jonkin verran. Fenkolia muuten maun mukaan, enemmän kuin pippureita mutta vähemmän kuin kookosta. Fenkolinsiementen idea on aniksen tyyppisessä maussa, joka taas tuo mieleen suomalaisittain lakritsan. Jos on epävarma lopputuloksesta tai syöjien nirsousasteesta, voi juustokakun vierelle varata lakukastiketta, tehdä itse tai ostaa sitä jäätelöille tarkoitettua tötsätavaraa.



Kookoskaviaari

kookoshiutaleita
unikonsiemeniä
mustapippureita
fenkolinsiemeniä
(korianterinsiemeniä suolaiseen versioon)

Hulttiotyyliin:
Pistä tahnaksi.

Insinöörityyliin:
1 dl unikonsiemeniä laitetaan sauvasekoittimen, tai muun tehosekoittimen, kulhoon. Päälle lisätään 1 rkl mustapippureita ja 4 rkl fenkolinsiemeniä. Peitellään lisäämällä 1 dl kookoshiutaleita. Mausteet surautellaan karkeaksi tahnaksi.



Kookoskaviaarijuustokakku

Vuoka: irtopohja, halkaisijaltaan 22 cm

175 g keksejä
75 g voita
50 ml kookoskermaa
300 g tuorejuustoa, maustamatonta
50 ml kookossiirappia (maustesiirappi, esim. Monin)
5 liivatelehteä
0,5 dl nestettä, esim. vettä ja vähän kookoskermaa tai vaaleaa rommia tai kookoslikööriä
2 dl vispikermaa
3 rkl sokeria

Pistä liivatteet likoamaan kylmään veteen. Reunusta irtopohjavuoan reunat leivinpaperilla ja pingota leivinpaperia myös pohjan päälle. Murenna keksit ja sulata voi. Sekoita keksinmurut voihin ja painele irtopohjavuokaan.
Vatkaa tuorejuusto sekaisin pehmeäksi ja ala lisäämään kookoskermaa ja kookossiirappia. Maistele välillä, mutta ota huomioon, että lisäksi tulee kermavaahto, eli juustomassan maku saa olla voimakas. Liuota liivatelehdet kuumaan nesteeseen, ja vatkaa hieman jäähtynyt liivateseos ohuena norona juustomassaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Yhdistä juustomassa varovasti nostellen kermavaahtoon. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa kookossiirappia tai sokeria.
Kaada vaahtoa keksipohjan päälle. Täplitä nokareilla kookoskaviaaria. Lisää loppu vaahto ja sekoittele kevyesti haarukalla niin, että kaviaaria on jokseenki tasalaatuisesti marmoroituna vaahdon seassa.


Kookoskeksit

125 g voita
1 iso muna
3 rkl hunajaa
3 rkl vaaleaa siirappia
1,5 - 2,5 dl kookosjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja makeutus. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita pieni määrä kookosjauhoja ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa se muna-voivaahtoon ja jatka lisäämällä kookosjauhoja, kunnes taikina on muotoiltavissa. Mitä vähemmän joudut käyttämään jauhoja, sitä parempi, sillä kookosjauhoilla lopputulos on helposti pölisevän kuiva. Kauli ja muotoile pikkuleiviksi. Paista 175C noin 8 minuuttia, kunnes keksit ruskettuvat reunoista.





Thursday, April 3, 2014

Mausteet - tyyliin Intia

Paljon: Usein käytetty ja yleensä myös tilavuudessa paljon suhteessa muihin mukaan tuleviin mausteisiin.
Vähemmän: Joko harvemmin käytetty, tai määrältään vähäisempi suhteessa muihin.
Vähän: Harvoin tarpeellinen, tai hyvin vähäisiä määriä käytössä.
Herättele: Paista hetken aikaa, noin kolme minuuttia tai kunnes tuoksuu voimakkaasti, pelkässä rasvassa kovahkolla lämmöllä ennen muiden ainesten ja nesteen lisäämistä.
Hauduttele: Nämä mausteet lisätään ruoanvalmistuksen alkuvaiheessa, mutta eivät tarvitse rasvassa herättelyä.
Viimeistele: Mukaan keitokseen viime hetkellä tai vasta tarjoiluastialle.


Paljon Vähemmän Vähän Herättele Hauduttele Viimeistele
chili x

x

fenkoli
x

x
hajupihka (eng. asafoetida)

x x

inkivääri x

x

jeera (eli juustokumina) x


x
kaneli

x
x
korianteri, tuore
x


x
korianteri x


x
kumina

x
x
kurkuma x

x

laakerinlehti

x
x
lehtipersilja

x

x
mustapippuri
x

x
paprika x

x

sarviapila (eng. fenugreek)

x x

sinapinsiemen
x
x

valkosipuli x

x

vihreä kardemumma
x

x

Intialaiset mausteet

Tällaisilla mausteilla saa aikaiseksi intialaisen tyyppistä ruokaa. Mausteita tulee ruokaan tyypillisesti paljon. Siis paljon painossa ja tilavuudessa. Pari desiä sekoitettua maustemössöä riittää tsägällä neljän hengen kanapataan. Lista on pitkä ja osa mausteista vaikeammin saatavilla, mutta tärkeimmät eli ne mitä käytetään paljon, on nykyään jo helppo hankkia. Väittäisin jopa, että keittiön peruskalustoa.


Peruscurrytahna:

kirkastettu voi eli ghee, tai ruokaöljy
inkivääri, tuoretta tai murskana säilykepurkista
valkosipuli, tuoretta tai murskana säilykepurkista
chili, tuoretta tai murskana säilykepurkista tai kuivattuna lastuna tai jauheena
kurkuma, jauhetta
paprika, jauhetta
jeera, jauhetta
korianteri, siementä tai jauhetta
kaneli, jauhetta tai kuorta
kardemumma, jauhetta tai siemenkotia

Määrät:
Inkivääriä tulee yhtä paljon kuin valkosipulia. Chiliä maun mukaan. Kurkumaa, paprikaa, jeeraa ja korianteria pistetään saman verran toisiinsa nähden, mutta vähemmän kuin inkivääriä ja valkosipulia. Kanelia ja kardemummaa laitetaan kumpaakin vain vähän. Neljän hengen pääruokaan aloittaisin lykkäämällä pannulle 3 rkl inkiväärimurskaa, 3 rkl valkosipulimurskaa, 1 rkl chiliä, kurkumaa, paprikaa, jeeraa ja korianteria kutakin, ja viimeiseksi 1 tl sekä kanelia että kardemummaa. Vapaalla kädellä, silmämääräisesti, varioiden ja maun mukaan. Niin kuin aina. Ja rasvaa sen verta paljon, että mausteseos on tasaista ja kosteaa tahnaa.

Valmistus:
Kuumenna rasva pannulla. Laita siihen ensin valkosipuli, inkivääri, chili, kurkuma ja paprika. Paista pari, kolme minuuttia kunnes tuoksu on voimistunut. Varo polttamasta. Lisää sitten jeera, korianteri, kaneli ja kardemumma. Sekoita kunnolla sekaisin ja paista vielä minuutti. Käytä heti.






Sunday, March 16, 2014

Pekoni-papu-munakasrulla

Munakkaan voi tehdä kadonnutta kuohkeutta etsiessään, tai jaksaessaan, hienommin niin, että ensin munista erotellaan valkuaiset, jotka vaahdotetaan. Keltuaiset sitten pistetään pienesti vatkattuna lusikalla sekaan ennenkuin hulvautetaan seos pannulle. Valkuaisvaahto moninkertaistaa munakasmassan tilavuuden. Kätsyä myös, jos munia on liian vähän suhteessa peitottavaan pinta-alaan. Niinkuin nyt tässä. Halusin välttämättä tehdä rullan, jonka kääre paistetaan uunissa pellillä. Neljä munaa olisi ollut siihen oikeastaan liian vähän, paitsi kikkaillen vaahtojen kanssa ja pekonin määrää lisäten. Munamassan kuohkeus ei tässä lopputuloksessa mihinkään näy saati tunnu, mutta riittipähän paremmin peittämään pekoniviipaleet painumatta niiden alle.


Pekoni-papu-munakasrulla 

Tavoite: Munakas pienellä määrällä munia

Ainekset:
muna
pekoni
vihreä papu
juustoraaste
kastike, salsa, BBQ, tms
suola
pippuri
chili tai cayennepippuri

Määrät:
Pienemmälle pellille neljä munaa riittää tuottamaan pekonien pinnalle sitovan kerroksen, mutta mehevämmän tuloksesta saa mitä enemmän munia on. Käärittävyys huomioon ottaen toki. Munamassaan tulee perusmausteet. Pekoniviipaleita meni pellille kaksi pakettia, lisäksi täytteeseen tuli pekonikuutiosuikaleita. Juustoraaste voi olla mitä vaan, maun mukaan, mutta tässä käyttäisin leikattavuuden vuoksi jotain sellaista, mikä ei veny pahemmin leikattaessa. Eli ei mozzarellaa, vaan cheddaria tai sinihomejuustoa, esimerkiksi. Kastikkeeksi käy mikä tahansa maun mukainen vahva soossi, jotta ohut kerros riittäisi. Helpottaa leikattaessa, kun ei tursua kastikkeet ja täytteet sen mukana ympäriinsä.

Valmistus (hulttiotyyliin): Pekoniviipaleet kerrokseen pellille. Valkuaiset vaahdoks, keltuaisilta rakenne rikki, mausteet sekaan ja vaahtoon. Munavaahto levitetään pellille pekoniviipaleiden päälle, uuniin 200 Celsiusta 10 minuuttia. Uunista ulos, pinnalle suditaan jotain maun antavaa soossia. Päälle juustoraaste, kypsennetyt pekonikuutiot ja keitettyjä pitkiä vihreitä papuja. Hela hoito rullalle kuin kääretorttu ja takaisin uuniin 225 C kunnes nätin ruskea, n. 10 min.

Insinöörityylillä:
pelti: 34 x 33 cm
4 munaa
280 g pekoniviipaleita
450 g vihreitä pitkiä papuja
125 g pekonikuutioita/suikaleita
75 g cheddar-raastetta
0,5 dl BBQ-kastiketta
suolaa
pippuria
chiliä tai cayennepippuria

Valmistus (insinöörityyliin): Kypsennä pekonikuutiot pannulla ja keitä pavut kypsiksi kattilassa. Raa'at pekoniviipaleet ladotaan yhteen kerrokseen pellille niin, että pohja on pekonin peitossa. Valkuaiset vaahdotetaan kovaksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Keltuaisten rakenne vatkataan rikki ja siihen lisätään suola, pippuri ja chili/cayennepippurijauhe. Lisää keltuaismassa lusikalla varovasti käännellen valkuaisvaahtoon. Munavaahto levitetään tasaiseksi kerrokseksi pellille pekoniviipaleiden päälle. Paista uunin keskitasolla 200 Celsiusta 10 minuuttia. Nosta munakaslevy ulos uunista. Levitä pinnalle ohuelti BBQ-kastiketta. Päälle ripotellaan juustoraaste, kypsennetyt pekonikuutiot ja keitettyjä pitkiä vihreitä papuja. Kääri munakaslevy rullalle kuten kääretorttu. Nosta uunin lämpötila 225 Celsiukseen, laita munakasrulla uuniin ja paista lisää kunnes pinta on kauniin ruskea, noin 10 min.



Thursday, March 6, 2014

Juustokakku uunissa

Juustokakut olen tähän mennessä tehnyt aina hyydyttämällä, ilman uunia. Tämä oli ensimmäinen uunikokeilu ja sellaisena ihan onnistunut, mutta totean silti hyydytyksen olevan enemmän omaksi koettu tekniikka ja mieluisampi lopputulos.

Valitse tuorejuuston, keksin ja mahdollisen lisämaun makuyhdistelmä. Keksien pitäisi olla uunia varten sellaisia kikkailemattomia peruskeksejä, ilman täytteitä tai paksumpia kuorrutteita. Tarkoitus on murskata keksit, eli ottaa sen huomioon voimankäyttöä ajatellen. Varaa muna tuorejuustorasiallista kohden, sokeria puolisen desiä munaa kohden tai enemmän tuorejuustovalmisteen ja makuaineiden makeudesta riippuen. Jos makuaineessa on paljon irtoavaa nestettä, niin ota useampi muna, lisää 1 muna 1 nestedesiä kohden. Uunissaoloaika riippuu pitkälti siitä, miten paksu kerros juustomassaa vuokaan tuli, mutta on todennäköisesti lähempänä tuntia, josta puolet peitettynä ruskistumisen estämiseksi.

Suklaa-kastanjajuustokakku

Vuoka ø 22 cm
3,5 dl keksimuruja (Kaneliässät)
75 g voita
400 g suklaanmakuista tuorejuustoa (Philadelphia Marabou)
2 munaa
1 dl sokeria
2 dl kastanjasosetta (Bonne Maman Chataignes)

Valmistus (insinöörityyliin):
Valmistele irtopohjavuoka pingottamalla pohjan päälle leivinpaperi. Sulata voi. Murskaa keksit pieneksi muruksi muovipussissa kaulimella painellen, sekoita murut sulaan voihin. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Munat ja sokeri vatkataan paksuksi ja vaaleaksi vaahdoksi, viitisen minuuttia sähkövatkaimella. Vatkaa vaahtoon sekaan tuorejuusto ja kastanjasose. Kaada massa murupohjaan. Irtopohjavuoasta todennäköisesti valuu paiston aikana voita ja nesteitä, joten kannattaa laittaa pelti vuoan alle. Uuniin 170 celsiusta, 25 minuuttia ensin, sitten kypsyyden ja ruskistuneisuuden tarkistus. Kypsänä vaaleaksi jäänyt juustomassa hytisee pienesti vuoan keskikohdilla, mutta on reunoilla kiinteä ja paisunut ylöspäin. Tarpeen mukaan peitä kevyesti leivinpaperilla ja paista vielä n. 20 minuuttia lisää. Tarjoillaan hyvin jäähtyneenä, jopa jääkaappikylmänä.



Friday, February 14, 2014

Mirja-mamman pannukakku - Nanny's pancake

Projekti Mammanpannarin resepti - Project Nanny's pancake

Mitä edesmenneestä mammastani muistan: kävelykepin, malvankukat, pannukakut ja letut. Kas sellaisia pitsireunaisia lettuja ja aivan omanlaistaan pannaria en ole sen jälkeen missään saanut, nähnyt enkä tehnyt. Yritys saavuttaa pannukakuista parhain; projekti Mammanpannari alkakoon.



Reseptiikkaprosessi alkaa näillä kahdella internetin uumenista löydetyllä verrokkireseptillä. Valikoituivat silmämääräisesti lukemalla ja muita oikeammansorttisemmiksi arvaamalla.

Verrokkipannari 1:
6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
½ tl suolaa 
(2 tl sokeria)
½ dl rypsiöljyä tai voisulaa
Sekoita ensin puolet maidosta, koko määrä jauhoista, kananmunat ja mausteet sekaisin. Lisää lopuksi loput maitomäärästä. Näin taikinasta tulee tasainen ilman jauhopaakkuja. Anna taikinan turvota noin 15-30 minuuttia. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.


Verrokkipannari 2:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
8 dl maitoa
2 munaa
50-100 g margariinia sulana
Sekoita maidon joukkoon vispilällä kaikki ainekset. Paista 225 asteessa noin 30-35 min.


Näiden reseptien pohjalta arvottuna ...

Pannariyritelmä 1: (paras tähän mennessä)

6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1 dl sokeria (no okei, vähän reippaanpuoleinen desi)
50 g voita taikinaan
50 g voita pellille
suolaa
vaniljasokeria

Munat ja sokerit sekä suola kevyesti vispilällä sekaisin, sitten mukaan puolet maidosta ja vehnäjauhot, vispilällä sekoittaen taikina paakuttomaksi. Sulata voi ja hölväytä taikinaan. Lopuksi vatkaa joukkoon toinen satsi maitoa. Annetaan turvota 15 min. jona aikana laitetaan uuni lämpiämään 225 asteeseen. Kun taikina on saanut turvota, niin laitetaan pellille paperi ja siihen toinen satsi voita, uuniin 225 astetta kunnes voi sulaa ja mieluusti vähän ruskistuu, kolmisen minuuttia. Pelti pois uunista, sitten sille kaadetaan taikina ja takaisin uuniin. Alennetaan lämpötilaa ja paistetaan pannaria uunissa 200 astetta noin puoli tuntia.

Tästä tuli oikean paksuinen pannari, eli ohut. Uunipellin koko on 33x34 cm, ja jos nestettä olisi ollut enemmän kuin 6 dl, niin lopputulos olisi ollut jo aivan liian paksu. Makea oli, just niinku pitää, sellainen ettei tarvitse hilloa ollakseen syötävissä. Pannarin kuuluisi paisua, kupruta ja tursuta yli reunojen, tämä taikina oli liian maltillinen liikkeissään. Kokeilemme uudemman kerran.


Pannariyritelmä 2:

6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
3 munaa
1,25 dl sokeria
75 g voita taikinaan
50 g voita pellille
suolaa
vaniljasokeria

Taisin liioitella voimäärän kanssa... Yritelmä 1 oli kyllä parempi, mutta tämä kuprutursusi oikeammanlaisesti.



The best hootenanny pancake recipe of the project:

6 dl milk
3 dl all-purpose flour
2 eggs
1,25 dl sugar
50 g butter for the dough
50 g butter to the pan
salt
vanilla sugar
Whisk eggs and sugars and salt lightly. Then whisk in half of the milk. Add flour whisking until lumps dissolve. Melt one 50 g butter before adding it to the dough. Lastly whisk in remaining milk. Let the dough sit for 15 minutes. Heat oven to 225 degrees C. Put other 50 g butter to the pan and pan to the oven until butter has melted and slightly browned. Take pan out of the oven and then pour the dough to the pan. Put back to oven, lower heat and bake for about half an hour in 200 degrees.


Tuesday, February 4, 2014

Tuplamarinoitu naudanpaisti

Resepti, joka kolahti postiluukusta kaupan mainoslehden myötä, osoittautui mainioksi. Totesin kylläkin, että vaikka ohjeessa kehtottettiin hankkimaan oikein fileetä, niin paisti oli vähintään yhtä hyvä. Toistamiseen tehtynä käytin ulkopaistia kun ensimmäisellä jo kokeilin sisäpaistia, hyvä tuli. Marinointiaika on niin pitkä, että siinä antautuu paistikin, ja lopullisen parannusiskun antaa hyvä veitsi ohuita siivuja lautaselle leikatessa. Mielestäni turhaa tuhlausta käyttää fileetä tähän, arvokkaat fileet pistellään poskeen tuoreena. Tuplamarinoinnin idea on, että ensimmäiseen marinadiin tulee jotain hapanta ja/tai mureuttavaa nestettä. Yrtit ja muut mausteet saavat mielellään olla kuivattuja ekassa liemessä. Pidän siitä, että suola tunkeutuu lihaan mahdollisimman pitkälle, joten suolaan jo ensimmäisen marinadin. Toiseen marinadiin pistetään sitten vähän enemmän makeutta ja tuoreita yrttejä. Siinäpä teoria ja periaatteet muunteluun, jolla mausteita ja muita aineita voi varioida loputtomiin. Huom. marinoituminen ottaa aikaa päivätolkulla. Osta liha tekeytymään siis mielellään jo 4 päivää ennen aiottua tarjoiluajankohtaa!


Tuplamarinoitu naudanpaisti

Valmistusaika: 4 päivää tai vähintään 2 päivää marinoimiseen

Ainekset:
1,5 kg pala naudan paistia tai ulkofileetä

Ensimmäinen marinadi raa'alle lihalle:
2 dl punaviiniä
1 dl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
suolaa
kuivattua rosmariinia
kuivattua timjamia

Paistamiseen:
tilkka oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Toinen marinadi kypsälle lihalle:
1 dl oliiviöljyä
1 dl mustaherukkahilloa tai 1 dl mustaherukoita ja 1 dl sokeria
2 rkl soijakastiketta
1 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
1 ruukku tuoretta basilikaa
rouhittua mustapippuria

Valmistus: 
Päivä 1: Sekoita ykkösmarinadin ainekset tukevassa pakastepussissa pussia puristellen. Kuivaa liha ja poista tarpeen mukaan rasvat ja kalvot. Pistä liha marinadipussiin, pyörittele ja puristele jotta marinadi jakautuu tasaisesti. Purista pussista ilmat pois ja sulje tiukalla solmulla. Nosta pussi vuokaan, mielellään hieman naftiin niin, että marinadi pitää lihan peitossa päältäkin. Siirrä jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi, mielellään kahdeksi. Kääntele pari kertaa päivässä.

Mustaherukkahilloa varten yhdistä kattilassa desi mustaherukoita ja desi sokeria. Anna kiehua hiljalleen hämmennellen kunnes suurin osa herukoista on hajonnut. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.

Päivä 3: Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Nosta liha pois pussista, heitä pussi marinadeineen pois ja kuivaa liha. Ruskista lihapala joka puolelta pinnastaan pannulla tilkassa öljyä. Hiero pintaan suolaa ja pippuria. Nosta liha uunivuokaan ja työnnä paistomittari paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 125-asteisen uunin keskitasolla kunnes sisälämpötila on 60 astetta. Ota vuoka uunista, kääri heti liha folioon ja anna jäähtyä ja vetäytyä puolisen tuntia. 

Silppua tuore basilika. Sekoita kakkosmarinadin ainekset uudessa muovipussissa. Siirrä foliosta poistettu kypsä liha pussiin ja pussi vuokaan. Nosta vuoka jääkaappiin ja anna maustua silloin tällöin käännellen toiset pari vuorokautta. 

Päivä 5: Tarjoiltaessa leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi vastasyyhyn ja pirskota marinadia päälle. Tarjoillaan syötäväksi kuumentamatta, huoneenlämpöisenä tai kylmänä.

Alkuperäinen resepti: Mustaherukka-yrttimarinoitu filee - Reseptit - Yhteishyvä




Thursday, September 19, 2013

Sitruunakana-papupata ja minttu-basilikatahna

Ruokapöytälukemistona keittiössä seilaa I-pad, josta selailen myös reseptejä kun käy hitaalla tai hiljaisella. Mielenkiintoisimmat pistän talteen mitäs-me-syötäis.tekstidokumenttiin Internetsin painoksi. Dokkarista kaivoin eräänä päivänä tällaisen pataruoan, kun kuume nousi ja tiesin jo etukäteen, että huomenna ei jaksa tehdä. Valintakriteeriin suuresti vaikutti se, että ostoslistasta tuli lyhyt ja kohtuu idioottivarma, sillä itse en kuumeisena ja flunssaisena mennyt aineksia hakemaan. Kotona oli aiemmin ostettuja papuja kuivatavarana, joten ne piti pistää likoamaan edellisenä päivänä, tai siis silloin jos halusi seuraavana päivänä pataa, tai siis tänään jos haluaa huomenna syödä. Riippuen aikajatkumon tilasta. Täydellistä, kun kipeänä ei jaksa, ja tietää ettei huomennakaan jaksa. Bonuksena tähän pataan saa upotettua valkosipulia niin, että lähtee henki, jos ei itseltä tai kanssaihmiseltä niin taudilta.


Sitruunakana-papupata ja minttu-basilikatahna

Tavoite: saa lätkiä aineksia pataan ja padan uuniin ja antaa olla sillä aikaa, kun nostaa jalat seinälle ja syleskelee kattoon.

Ainekset:
papu
kana
sipuli
sitruuna
valkosipuli
timjami
suola
pippuri
oliiviöljy
minttu, tuore
basilika, tuore
manteli

Määrät:
Kananpalaksi suosittelen koipireittä, tulee maukkaampaa mutta käyhän nuo muutkin osat. Neljä koipireittä tuottaa noin kuusi annosta, ja siihen suhteessa 250 g kuivia papuja on ihan jees. Pavun koolla on väliä, valkkaa joku näistä: valkoinen tai musta tai ruskea tai kidney tai pinto tai mustasilmä, mitä nyt sattuu olemaan saatavilla. Yks iso sipuli tulee pataan, valkosipulia tulee sekä pataan että tahnaan, joten varaa sitä nyt ainakin yksi iso monikyntinen tai ainakin kolme yksikyntistä. Sitruunoita tähän määrään kaksi. Tahnaan tulee tuoretta minttua ja basilikaa, maun mukaan toki, mutta minusta minttu on sävy eikä pääväri: yksi osa minttua ja kolme osaa basilikaa. Mantelit itse hankin yleensä jauhona muutenkin, mutta jos tykkää tahnasta rakeisempana, niin käyttää sitten isompaa palasta.

Valmistus (hulttiotyyliin): 
Liota pavut yön yli. Keitä tunti suolatta, kuori vaahto pois. Sitruunoista kuori ja mehu vuokaan. Sipulit kuullotetaan, sitten vuokaan. Pavut siivilöidään vuokaan. Sekoitetaan ja tasataan pinta. Liemeksi kiehuvaan nesteeseen suolaa, pippuria ja timjamia (sekä kasvis/kanafondia/liemikuutioita). Lientä vuokaan niin että tulee tasaan papujen pinnan kanssa. Kanat ladotaan päälle. Uuniin kunnes kiehuu, sitten peitetään foliolla ja haudutetaan. Ennen tarjoilua tahnaksi vedetään valkosipulia, minttua ja basilikaa, oliiviöljyä ja manteleita, suolaa ja pippuria. 

Valmistus (insinöörityyliin):
Heitä pavut isoon kattilaan kylmään veteen, niin että peittyvät kunnolla, ainakin kaksi kertaa niin paljon vettä kuin papuja. Jätä pöydälle likoamaan ja mene nukkumaan. Aamulla vaihda kattilaan pavuille vesi, keitä tunnin verran ilman suolaa, lusikoi välillä pinnalle syntyvä vaahto pois. Sitruunoista otetaan sillä aikaa kuori ja mehu ison uunivuoan pohjalle. Leikkaa perunankuorimaveitsellä leveät ja ohuet suikaleet juuriharjalla pestyn sitruunan kuoresta. Purista mehu ja kaada vuokaan. Pilko sipuli ja valkosipuli pienehköiksi palasiksi. Tunnin päästä kaada vesi pois pavuista ja kumoa pavut vuokaan. Kattila takaisin levylle, perään öljyä ja sipulipalat, kuullotetaan, sitten kipataan vuokaan. Hämmennetään vuoan sisältö sekaisin ja tasoitetaan. Kattila vielä levylle, huljautetaan sinne vettä sentin verran pohjalle ja liuotellaan veteen kattilanpohjaan tarttuneiden makujen lisäksi suolaa, pippuria ja timjamia sekä haluttaessa myös kasvisfondia tai kanalientä. Lisää liemi vuokaan. Toistetaan kunnes lientä riittää vuokaan niin, että pinta nousee papujen tasalle, mutta ei yli. Kananpaloihin hierotaan suolaa ja pippuria, ja asetellaan sitten papujen päälle. Vuoka lykätään uuniin, aluksi 200 astetta. Kun liemi on alkanut kiehua, peitä vuoka foliolla, laske lämpö 175 asteeseen. Annetaan hautua kunnes kana on kypsää, irtoaa helposti luistaan, ja lisäksi pavut ovat pehmeitä. Varaa aikaa tähän ainakin 1 ½ tuntia. Kun pata on valmista, sauva- tai tehosekoittimella surauta tahnaksi minttu- ja basilikavarret, valkosipulia maun mukaan, mantelia, oliiviöljyä vähitellen kunnes sopivan tahnamaista, suolaa ja pippuria. Tarjoile padan kanssa.

Bolo do caco - Pannuleipä Madeiralta

Recipe will repeat in english. Bataatti eroaa bataatista Olen törmännyt Suomessa ainoastaan oransseihin bataatteihin. Madeiralainen taikina ...